Päivitykset
2010 |
2009 | 2008
30.12.2008
Viimeinen päivitys tämän vuoden puolella. Uskon ainakin ellei mitään yllättävää tapahdu ja tuskinpa tapahtuu. Yritin saada tähän paljon kaikkea mielenkiintoista juttua, mutta ei päivitykseen loppujen lopuksi tullut mitään ihmeempiä. Uuden Vuoden kortin sijasta tein teille Uuden Vuoden sarjakuvan joka löytyy tuolta Muut Sarjakuvat osiosta. Käykääs siis vilkaisemassa. Kiitoksia kaikille niille jotka ovat muistaneet minua Joulukortilla! Tulin todella iloiseksi. Ja niin kuten varmaan jo olette huomanneet ulkoasu on myös vaihtunut. Tällä kertaa mennäänkin sitten Paint meiningillä sekä navigoinnissa huomaatte varmasti eroa edelliseen. Oli jo aikakin kokeilla jotain uudempaa vaikka en mielelläni sählää koodien kanssa. Koko Joulun aika oli minulle yhtä rasitusta kun aattona iski flunssa. Siinä sitten on sairastettukin tämän viikon alkuun saakka kun olo on jo alkanut olla parempi. Muistakaahan kirjoitella vieraskirjaan sekä osallistua vielä pitkään käynnissä olevaan Piirustuskilpailuun. Onnellista Uutta Vuotta 2009!
Uusi ulkoasu.
1 Sivu Slash in Heartia.
Uuden Vuoden sarjakuva Muihin Sarjakuviin.
2 Kuvaa Galleriaan, Originaaliin ja Muille.
7 Korttia Kortteihin.
1 Uusi buttoni.
22.12.2008
Hyvää Joulua rakkaat kävijät! Kahden päivän päästä on joulu ja päätin tehdä tällaisen varhaisen joulupäivityksen, koska en ole varma kerkeänkö aattona päivittelemään. Olen ollut nyt todella hyvällä tuulella kun keskiarvo todituksessa oli minun mittakaavassani hyvä ja tässä parina päiväsin huomasin laihtuneeni neljä kiloa! Olen sen jälkeen miettinytkin, että mitenköhän pyöreä olen ollut. Olen myös valmistellut enemmän tuota Uuden Vuoden päivitystä kuin joulu päivitystä, sillä olen tekemässä sinne enemmän materiaalia, Uuteen Vuoteen liittyen. Piirustuskilpailu lähti käyntiin nyt näin joulun kunniaksi. Odotan paljon innokkaita osallistujia eri tahoilta. Napatkaa muuten Joulukortti tuosta etusivulta matkaanne.
1 Sivu Slash in Heartia.
2 Kuvaa Galleriaan, Originaaliin.
Piirustuskilpailu käyntiin, lisätietoja Kilpailut osiosta.
Vanhat kuvapohjat poistettu ja yksi uusi tilalle.
Joulukortti lisätty Etusivulle.
12.12.2008
Viikko poikineen vierähti ennen kuin sain materiaalia ja ennen kaikkea sarjakuvaa tehtyä. Olen hyvin pahoillani asiasta. Mielenkiintoni on ollut vain jossain muualla ja kävin läpi mielenvaiheen jolloin ei koko piirtäminen kiinnostanut. Nyt se on kuitenkin palailemassa takaisin. Elikkäs. Pieniä muutoksia olen koko sivustolle tehnyt. Päivitys menetelmää muutin ihan pienenlaisesti ja jos piipahtaa Gallerian puolella voi huomata pari muutosta. Sain tosiaan tuon piirtopöydän joulukuun alkupuolella jan yt pitäisi kovasti harjoitella, että pääsee kärryille. Teinkin Slash in Heartin Fanilistalle uuden ulkoasun käyttäen sitä ja ihan tyytyväinen olen leiskaan. Samoin maalaamisesta olen alkanut kiinnostua erittäin paljon. Laitoinkin päivitykseen eräänlaisen näytteen maalaustaidoistani ja kuten varmasti voitte huomata parantamisen varaa on. Olen muuten ajatellut tässä joulun alla pistää pystyyn piirustuskilpailun. Miltä kuulostaa? Olisiko siinä järkeä? Mutta siis päivitykseen.
1 Sivu Slash in Heartia.
Slash in Heartin Henkilö osiota muokattu, mm. uusia henkilöesittelyjä.
Muutoksia Galleriaan ja sinne 4 kuvaa, Originaaliin ja Slash in Heartiin.
Linkitä osioon 1 uusi buttoni.
22.11.2008
Mennyt viikko on ollut yhtä hullunmyllyä! Maanantaina minulle ja kuvattaiteessa kokoamalleni ryhmölle ilmoitettiin, että lähdemme torstaina Helsinkiin. Osallistuttiin näet Euroopan Komisssion järjestämään kilpailuun ja aiheena oli "Lasten Oikeus". Siinä sitten kävikin, että pääsimme Suomen karsinnassa kolmen parhaan joukkoon. Kiva juttu oli, vaika vielä lyhyemmällä varoitus ajalla päätimme lähteä jo keskiviikko iltana. Tulimme torstaina sitten takaisin. Ja kolmesta parhaasta valitusta tulimme ensimmäiselle sijalle ja olemme nyt mukana Euroopan karsinnassa. Saa nähdä pääsemmekäö enää eteenpäin, sillä jos pääsisimme jälleen kolmen parhaan joukkoon, olisi seuraava päämäärä Brysseli. Että sellaista tällä kertaa. Mutta tästä päivityksestä. En ole kerennyt piirrellä paljoakaan, mutta kuten huomaatte sivuilla on uusi ulkoasu. Vähän talvisempi kuin edellinen. Samoin sarjakuvaa sain sivun tänä aamuna väsättyä. Ihanaa, että vieraskirjaankin on kävijät kirjoitellut. Viestien lukeminen tekee minut aina iloiseksi ja pirteäksi.
Uusi ulkoasu.
1 Sivu Slash in Heartia.
1 FanArtti, Hiipeltä.
16.11.2008
Tämmöisen päivityksen nyt sunnuntain kunniaksi tein. Olen ollut todella ahkera sarjakuvan suhteen, sillä sitäkin on valmistunut. Oli aivan mahtavaa päästä piirtämään uusia sivuja luonnoksista lähtien! Välillä on sitten kaikki muu piirtäminen jäänytkin. Hehheh, mutta aina sitä jotain on tullut töherreltyä. Kävin taas perjantaina kampaajalla toisen kerran poistattamassa pinkkiä tai nythän se on jo vaaleanpunaista väriä. Saatiinkin se melkein pois kokonaan. Erittäin tyytyväinen olen siis nyt. Ylläpitäjä osioon vaihdoin muuten omakuvani. En pitänyt edellisestä. Ja kirjoittakaahan rohkeasti sinne vieraskirjaankin. Tylen aina pirteäksi ja iloiseksi niistä, mutta kukapa ei tulisi.
1 Sivu Slash in Heartia.
1 Kuva Galleriaan.
Linkitä osioon päivittelyä.
09.11.2008
Vielä kerkeää tämän viikon puolelle yhden päivityksen tekemään! Olen ollut virtaa täynnä koko viikonlopun ja sain sain gehtyä vaikka mitä. Olen ollut niin innoissani Sash in Heartin piirtämisestä, koska pääsin vidhoin siihen kohtaan jota olen odottanut jo pitkään. Tein myös kannet ensimmäiselle ja toiselle osalle. Tänäänhän on myös isäinpäivä ja minun tekemä tiikerikakku, joka oli takoitettu isälle.. kröhöm... vähän epäonnistui liika jauhemäärän vuoksi, mutta ajatushan on tärkein. Päivittelin myös Ylläpitäjä osiota tai oikeastaan pientä lisäystä tein. Alter Egoni löytyy nykyään myös sielät. Pitkään olen sitä jo kaavaillut sinne laittavani, mutta kunnollista kuvaa en ole koskaan saanut aikaiseksi tehtyä. Nyt sekin on asia päiväjärjestyksestä siis pois vedetty.
Vielä kerkeää tämän viikon puolelle yhden päivityksen tekemään! Olen ollut virtaa täynnä koko viikonlopun ja sain sain tehtyä vaikka mitä. Olen ollut niin innoissani Sash in Heartin piirtämisestä, koska pääsin vidhoin siihen kohtaan jota olen odottanut jo pitkään. Tein myös kannet ensimmäiselle ja toiselle osalle. Tänäänhän on myös isäinpäivä ja minun tekemä tiikerikakku, joka oli takoitettu isälle.. kröhöm... vähän epäonnistui liika jauhemäärän vuoksi, mutta ajatushan on tärkein. Päivittelin myös Ylläpitäjä osiota tai oikeastaan pientä lisäystä tein. Alter Egoni löytyy nykyään myös sielät. Pitkään olen sitä jo kaavaillut sinne laittavani, mutta kunnollista kuvaa en ole koskaan saanut aikaiseksi tehtyä. Nyt sekin on asia päiväjärjestyksestä siis pois vedetty.
1 Sivu Slash in Heartia.
Slash in Heartin 1 ja 2 osalle kannet.
2 Kuvaa Galleriaan.
1 FanArtti, Obokelta.
05.11.2008
Hyviä Marraskuun alkuja teille rakkaat kävijät! Nyt tulikin pitempi tauko päivitykseen, mutta mielestäni se oli vain hyvä. Sain jopa pidettyä tuon ulkoasun pitempään ja se saakin olla vielä tuossa meidän ilonamme. Hehheh. No siispä, minulla on ollut vähä ailahtelevainen olo piirtämisen suhteen eikä sen takia ole aina paperille mitään syntynytkään. Yksi syy on se, että olen ollut ihan leimautuneena ProPilkki peliin. Suisittelen sitä muuten kaikille! Sen voi ladata netistä tästä. Myös parturissa on tänä aikana tullut käytyä. Tyvikasvun blondasin ja pinkkiä toiselle puolelle. Olen kuitenkin jo huomenna menossa poistattamaan se, sillä en oikein tottunut pinkkiin väriin hiuksissani vaikka väristä pidänkin. Mutta ihan kiva sitä oli kokeilla. Olin muuten aivan äimänkäkenä kun sain tietää, että sain kahdesta eri Awardista (Sudenkorennon ja Obsessionin) ensimmäisen palkinnon! Se oli todella iloinen uutinen minulle ja sen takia olenkin ollut hyvällä mielin.siksipä olen piirrellyt myös sarjakuvaa aina kun olen jaksanut ja kerennyt. Eli tämä päivitys tulee olemaan pitkästä aikaa ihan täyttävä. Vieraskirjassakin on ollut oikein kivasti viestejä ja toivottavasti niitä tulee yhä edelleenkin.
1 Sivu Slash in Heartia.
6 Kuvaa Galleriaan.
3 Award Palkintoa.
2 FanArttia, Liljalta ja Satulta.
23.10.2008
Lomalla tulee päivitysvimmoja tosiaan. Elikkäs tämmöistä pieni muotoista päivittelyä sivustoon ja kuvia galleriaan. On muuten ollut ihanaa olla lomalla! Kohtya alkaa vain jo tuo Joululoman odotus. Toivottavasti aika kuluu nopeaan. Etusivu kuvan vaihdoin ensiksikin. En tiedä onko tuokaan tuossa hyvä, mutta nataa nyt vähän aikaa olla. Samoin vieraskirjakin sai oman siihen tarkoitukseen olevan kuvasen. Ihanaa, että sain myös fanitaidetta tähänkin päivitykseen! Kiitoksia Kialle ja Gassulle!
4 Kuvaa Galleriaan.
Uusi kuva Etusivulle.
Uusi kuva Vieraskirjaan.
2 FanArttia, Kialta ja Gassulta.
21.10.2008
Se taitaa taas olla päivityksen paikka kävijät! Nyt sain tehtyä jopa sarjakuvaa siihen. On se loma aina poikaa, että kerkeää tehdäkkin jotain siinä ohella. Elikkä ulkoasun vaihdos, mikä ei varmastikkaan tullut yllätyksenä. Alunperin tein toisenlaisen ulkoasusta, mutta koska totesin sen liian talviseksi vielä tähän vuoden aikaan nähden hylkäsin sen lopulta. Toivottavasti tekstit näkyvät selvästi eikä liian tummana ja toivottavasti kenellekkään ei tule ulkoasusta päänsärkyä. Sekin on ollut joskus haittana ulkoasuissani.
Uusi ulkoasu.
1 Sivu Slash in Heartia.
2 Kuvaa Galleriaan.
12.10.2008
Älkää sanoko mitään, rakkaat kävijät. Mutta ulkoasu vaihtui taas, kuten jo huomaattekin. Olen erittäin kriittinen niiden suhteen ja syy vaihdokseen oli se, että kaikilla ei ole saman resoluution näyttöä kuin minulla. Ulkoasu siis venyi inhottavasti. Olen pahoillani tästä asiasta. Kiitoksia materiaalista mitä sain päivitykseen muiden osalta! Pitkästä aikaa Fanitaidetta! Kiitoksia todella paljon! Samoin vieraskirjaan kirjoittaneilel olen todella kiitoksen velkaa! Te osaatte pitää minut ahkerana.
Uusi ulkoasu.
1 Kuva Galleriaan.
2 FanArttia, Kialta ja Satulta.
09.10.2008
No jopas! Taas tulee pienehköä päivitystä, oikeastaan hiomista sivujen ulkomuotoon. Kuten jo olettekin huomanneet olen vaihtanut jälleen ulkoasun. Tämän siksi, että olen kuullut joiltakin sen näkyvän eri näytöillä tummana, melkeimpä mustana. Joten siksi näin pikainen ulkoasun muutos. Toivottavasti ette sen takia ole minulle vihaisia. Pidin paljon edellisestä ulkoasusta ja se näkyi omalla koneellani tosi hyvin. Muuta materiaalia minulla ei ole nyt oikein tarjolla. Pari pientä asiaa laitoin palan painikkeeksi, mutta kuvia ei esimerkiksi tullut yhtään.
No jopas! Taas tulee pienehköä päivitystä, oikeastaan hiomista sivujen ulkomuotoon. Kuten jo olettekin huomanneet olen vaihtanut jälleen ulkoasun. Tämän siksi, että olen kuullut joiltakin sen näkyvän eri näytöillä tummana, melkeimpä mustana. Joten siksi näin pikainen ulkoasun muutos. Toivottavasti ette sen takia ole minulle vihaisia. Pidin paljon edellisestä ulkoasusta ja se näkyi omalla koneellani tosi hyvin. Muuta materiaalia minulla ei ole nyt oikein tarjolla. Pari pientä asiaa laitoin palan painikkeeksi, mutta kuvia ei esimerkiksi tullut yhtään.
Uusi ulkoasu taas kerran.
Uusia linkitysbuttoneita.
Linkkilistaan päivittelyä.
05.10.2008
Pientä lisäystä edelliseen päivitykseen. Huomasitte varmaankin jo, vai mitä? Ulkoasu siis vaihtui. Jotenkin vain kyllästyin tuohon edelliseen vaikka ei se minusta mikään maailman huonokaan ollut. Olen myös pahoillani uuden ulkoasun suhteen jos se näkyy liian tummana joillakin tietokoneen näytöillä, mujtta minun on vaikea tehdä ulkoasuista niihiin sopivia, koska oma koneeni vaalentaa todella paljon. Joten syvät anteeksi pyyntöni siitä. Muistakaahan kirjoitella vieraskirjaan!
Uusi ulkoasu.
Top-Rajattoman buttoni poistettu.
04.10.2008
Minulla näkyy olevan addiktio päivittää tunti tai kaksi seuraavan päivän puolella! Taas kello näyttää yli kahden yöllä kun alan päivittää. Tällä kertaa lähinnä siksi, että värkkäsin sarjakuvaa käsi vääränä ja niska jumissa jotta saisin ahdettua seuraavan sivun tähän päivitykseen. Laatu on sitten mitä on. Pakkopullalla ei oikein paljon saa aikaan, mutta oli siinä mukaviakin kohtia joita oli kiva väritellä. Galleriaan lisäsin uuden kategorian, Animaatiot. Olen alkanut harjoitella sitäkin kun opin Adobe Photoshop ImageReadyn käytön. Alkeellisiahan ne vielä ovat, mutta tällä hetkellä olen ylpeä niistä. Mutta siis päivitykseen rakkaat kävijät, ellette ole ihan kadonneet ja luule sivuja kuolleiksi. Kiitoksia vieraskirjaan kirjoittaneille! Olette olleet nyt suuri apu kun jaksamus ei ole tahtonut päivittelyyn ja piirtämiseen riittää.
1 Sivu Slash in Heartia.
Galleriaan uusi kategoria, Animaatiot.
3 Animaatiota Galleriaan.
2 Kuvaa Galleriaan.
27.09.2008
Vuorokausi on juuri vaihtunut ja täällä minä vain koneen ääressä tapitan vaikka pitäisi kenties nukkuakkin joskus! Huomenna on töitäkin joten yöunet olisi varmasti hyväksi, mutta syy miksi tämä valvotus on, että pakersin koko illan Slash in Heartin Fanilistan parissa. Nyt on siis tälläkin sarjakuvalla oma fanilista johon toivon, että mahdollisimman moni sarjakuvan lukija liittyy. Sinne pääsette tästä painamalla. Ja jos olette olleet tarkkoja olette huomanneet jo muuallakin linkin fanilistalle. Että semmosta tännepäin. Yritin saada päivitykseen hieman enemmän materiaalia, mutta sitä ei sitten näyttänyt oikein paljon tulevan. Yhden kuvan lisäsin ja Linkitä osioon pikku muutoksia ja lisäyksiä. Päivitys on ollut hyvin hyvin harvassa ja tuskin täällä usea enää käykään sen takia, mutta tässäpä silti niille jotka vielä jaksavat sivuillani käydä. Ja vieraskirjakin on vielä sivuilla jonne voi käydä kirjoittelemassa. Ne ovat aina suuri apu ja ilo sivujen päivittelyyn.
Slash in Heartille oma Fanilista!.
1 Kuva Galleriaan.
Vanhoja buttoneita poistettu.
Ja uusia buttoneita tilalle.
14.09.2008
Antakaa anteeksi tämä laiskuuteni rakkaat kävijät. Minulla on ollut vähän kiireinen kausi meneillään, enkä ole sen vuoksi oikein saanut päiviteltyä. Saati sitten saanut materiaaliakaan aikaan. On jo alkanut tuntua siltä, että sivujen kävijäkunta on kaikonnut kokonaan! Ehkä myös tämä piirtoinnottumuus johtuu siitä, että vieraskirjakin on ollut hiljaisempi kuin yleensä. Kiitän kuitenkin heitä jotka ovat jaksaneet sinne kirjoitella! Kiitoksia todella paljon! Mutta siis itse päivitykseen. Sain vaivoin tehtyä valmiiksi sarjakuvaakin. Nyt tekemäni sivu ei edes ollut niin isotöinen, että olisin sen varmasti saanut aikaisemminkin valmiiksi, mutta jostain kummansyystä intoa ei siis ole piisannut. Yritän kuitenkin petrata parhaani mukaan, että pystyisin pitämään tavallisen päivitys rytmini. Minullakin on kuitenkin kokeita koulussa ja omaakin elämää etten aina järin ehdi, mutta siis pitemmittä puheitta päästän teidät selaamaan päivitystä.
1 Sivu Slash in Heartia.
Muutoksia Galleria osioon.
5 Kuvaa Galleriaan.
1 FanArtti, Reddarilta.
29.08.2008
Pientä korjailun tapaista ulkoasuun vain. Moni sanoi, että se on liian kirkas ja alkaa päätä särkemään joten koettelin hieman parannella sitä. Omiin silmiin se ei pistänyt, mutta koneeni näyttö vaalentaa muutenkin ihan vietävästi joten kävijät ovat luultavasti ihan oikeassa. Toivottavasti tämä nykyinen ei ole yhtä kirkas silmille. Ja tähän samaan syssyyn laitoin "ylläpitäjät" osioon omakuvani. Saatte vihdoin nähdä minkälainen ihminen tätä sivustoa ylläpitää.
Ulkoasuun muutoksia.
Lauran omakuva Ylläpitäjä osioon.
26.08.2008
Muutoksia näkyvissä? Olen jo pitkään halunnut vaihtaa Metal Bluesin ulkoasun ja nyt sen sain sitten tehtyäkin. Tämä edellinen oli ollut mielestäni jo ihan turhan kauan. Pari kuvaa lisäilin tässä samalla, mutta eivät ne paljoa tätä päivitystä isonna. Eli tämmöinen minimimuotoinen päivitys tälläkertaa. Kiitoksia vieraskirjaviestejä lähettäneille!
Uusi ulkoasu.
21.08.2008
Viime päivityksestä näyttäisi olevan jo ihan mukavasti aikaa ja tätä päivitystä olenkin kasannut monena päivänä. Normaalia päivitystä, mutta kuten näette kuvia on jopa 27. Suurin osa niistä kuitekin meni "Vanhat" kategoriaan, sillä sain vihdoin skannattua ensimmäisiä koirasusipiirroksiani. Jäi sopivasti siihen aikaa. Kiitoksia paljon heille jotka ovat muistaneet minua kirjoittamalla vieraskirjaan. Mielialani on raskaan koulupäivän jälkeen noussut aina huimasti.
1 Sivu Slash in Heartia.
27 Kuvaa Galleriaan lähinnä Vanhoihin.
1 FanArtti, Sussalta.
08.08.2008
No niin! Kannettavan tietokoneen siis sain ja koulukin alkoi keskiviikkona (6.8.2008). Minun oli tarkoitus päivittää ennen koulun alkua, mutta minulla oli niin paljon muuta hommaa etten ehtinyt. Koulu alkaa aina niin vilkkaasti. Luokkakuvakin otettiin jo tänään ja voin sanoa, että silmät oli varmasti sopivasti kiinni joka kuvassa, ihan varmasti! Olen ollut muutenkin niin tämän kannettavani lumoissa kun messengerkin toimii nyt. Päätin päivittää teidän kävijöiden iloksi nyt, sillä en ole ollenkaan varma milloin olisin saanut tämän aikaiseksi tehtyä jos nyt olisin jättänyt väliin.
1 Sivu Slash in Heartia.
SiHin henkilöesittelyihin muutosta.
3 Kuvaa Galleriaan.
Muihin Sarjakuviin yhden sivun sarjakuvapätkä.
1 Kuva kortteihin Marjolta.
3 FanArttia, Akakazelta ja Satulta.
28.07.2008
Hei rakkaat kävijät! Kaksiviikkoa pois kotoa ja aloin jo viikon päästä kaipailla jo takaisin kotiin. Ette kyllä usko kuinka onnellinen olin kotiinpääsystä vaikka toki mökillä oli hauskaakin. Uinut en paljon. Itseasiassa viimeisenä päivänä uin kaksituntia. Muuten en voikkaan kehua polskineeni. Piirsin kyllä ihan mukavasti sinä aikana. Sarjakuvaakin sian hieman väkerrettyä. Mutta sitten kysyisinkin tämmöistä kysymystä. Näkyykö sivuillani tekstit selvästi, vai onko ne liian sulautuvat tuohon ulkoasun väriin? Haluaisin tietää, sillä onhan se varmasti mukavaa kävijästäkin, että teksti näkyy jne. Lomaa on siis jäljellä enää vähä yli viikko ja hirveä masennus ja stressi yhdeksännestä luokasta on alkanut. Loma on muutenkin tuntunut erittäin lyhyehköltä. Mutta päivitykseen siis!
1 Sivu Slash in Heartia.
SiHin Osa 1:n kansi poistettu.
Galleriaan uusi kategoria Vanhat.
14 Kuvaa Galleriaan.
3 FanArttia, Elliltä ja Satulta.
08.07.2008
Kuukausi on vaihtunut heinäkuuhun ja tätäkin kuukautta on ehtinyt vierähtää jo kahdeksan päivää. Olen ollut halukas tekemään aina kaikkea muuta kuin pirtämään tai muokkaamaan sivuja. Nyt kuitenkin päätin tehdä päivityksen ennen kuin lähden kahdeksi viikoksi mökille. Ensiinnäkin haluaisin kiittää niitä jotka ovat kesälomankin aikana käyneet vieraskirjassa. Oikeastaan on niiden ansiota, että ylipäätänasä teen päivityksen nyt, sillä tarkoitus oli tehdä se vasta sen kahdenviikon poissa olon jälkeen. Tilaustyö homman laitoin vähäksi aikaa ainakin jäihin, sillä en kerkeä sitä nyt ajattelemaan. Mutta mitä kertoisinkaan omista kuulumisistani? No ensinnäikin kävin viikonloppuna katsomassa Sex and the City - Sinkkuelämää elokuvan ja ostin Tudorsin ensimmäisen tuotantokauden. Viikonloppu meni sitten jaksoja katsellessa. Kaverini Satu oli nimittäin itse tien päällä ja minulla oli vähän tylsää muutenkin. Satu muuten lähtee kanssani mökille ensiviikoksi niin ei pitäisi siellä sitten tulla kovin tylsää. Muuten siellä saisi koko ajan marista äidille kun ei ole mitään tekemistä. Olen aika riippuvainen tietokoneesta. Mutta semmoista minulle ja mennäänpä sitten päivitykseen.
Uusi ulkoasu.
Etusivulle muutoksia.
1 Sivu Slash in Heart - sarjakuvaa.
Muutoksia Slash in Heart - sarjakuvan etusivulle.
Henkilöesittelyihin muutoksia ja lisäilyjä.
Kirille ja Donteille uudet profiilikuvat henkilöesittelyihin.
6 Kuvaa Galleriaan.
1 FanArtti Fuyulta.
1 Kortti Sussalta.
1 Uusi palkinto Kovisrin Awardista.
Päivittely tapaan pienehköä hiomista.
25.06.2008
Hei kävijät! Viimepäivinä olen keskittynyt vain uuteen ulkoasuun joten minulla ei ole tähän päivitykseen muuta materiaalia kuin uusi ulkoasu. Leiskan vaihdan siksi, että navigointiin tuli muutoksia ja edellisen ulkoasun navigointi tila olisi ollut hirveän suuri. No, ei se mitään, ei se mitään. Uuden ulkoasun olen siis sivuille jälleen tehnyt. Kiitoksia muuten hyvästä ideasta Akakazelle, joka pyysi ja hieman kyseli voisinko tehdä ulkoasun jossa esiintyy Rico, Dontei ja Kiri. Ulkoasu on siis omistettu Akakazelle. Mutta mitäs muuta tässä päivityksessä kertoisin? No ensinnäkin sen, että olen pian saamassa oman tietokoneen jolloin kaiken pitäisi sivujen osalta helpottua rutkasti. Kerron teille vielä, että näin kesäaikaan olen tavallista laiskemmalla tuulella joten sarjakuvaa ei joka päivitykseen varmaan tule. Kuviakin luultavasti niukalti, koska haluan nauttia vähän muutenkin lomasta kuin piirtelemällä. Joten älkää tuomitko minua sen takia. Kiitokset FanArtteja lähettäneille!
Uusi ulkoasu.
Navigointiin muutosta.
Galleria ja Sarjakuvat osioon muutosta.
2 FanArttia, Annilta ja Marilta.
1 Buttoni, Sussalta.
22.06.2008
Hyvää myöhäistä Juhannusta teille kävijät! Nyt alkaakin sitten Joulun odotus. Päivitykseen siis. Olen tällä kertaa jopa tyytyväinen itseeni, sillä sain laitettua kuvia koiraeläimiin liittyvään galleriaan ja ihmisiin liittyvään galleriaan. Ja kauan odotettua sarjakuvaakin tuli yhden sivun verran. Minulla on hirveä stressi Slash in Heartin jatkon kanssa ja olen alkanut muutenkin miettimään sen juonta ja kaikkea. Toinen asia mitä olen miettinyt ovat tilaustyöt. Olen alkanut miettimään josko rupeaisin niitä valmistamaan, mutta en ole vialä ihan varma. Kysynkin nyt suoraan teidän kävijöiden mielipidettä. Kannattaisiko minun vielä alkaa harkitsemaan sitä? Että semmoista tälläkertaa. Kiitokset viearaskirjaan kirjoittaneille ja FanArtteja lähettäneille!
1 Sivu Slash in Heart - sarjakuvaa.
2 Kuvaa Koirat & Sudet - galleriaan.
3 Kuvaa Ihmiset - galleriaan.
1 Kortti Senthukalta.
1 FanArtti, Senthukalta.
12.06.2008
Rippileiri käyty ja konfirmaatio vielä edessä. Sain tehtyä hieman päivitystäkin tähän väliin. Kuten varmasti jo huomasittekin ulkoasu on jälleen muuttunut. Entinen ulkoasu alkoi tosi pian jo kyllästyttämään. En ole varma tästä uudestakaan, mutta tätä oli tosi mukava tehdä. En ole ehättänyt oikein sarjakuvaakaan tehdä joten tähän päivitykseen sitä ei tullut. Anteeksi. Tässäpä olisi kuitenkin jotain.
Uusi ulkoasu.
3 Kuvaa Koirat & Sudet - galleriaan.
1 Kortti Akakazelta.
3 FanArttia, Akakazelta, Mocomalta ja Marikolta.
30.05.2008
Hyvää kesää rakkaat kävijät! Lomani alkaa huomenna ja ensiviikolla olisi sitten jo rippileiri. Muistutan siis vielä, että en ole 4.6-11.6.2008 välisenä aikana kotipuolessa joten päätin päivittää ennen kuin lähden. Materiaalia tuli ihan kivasti vaikka ensin vähän epäilin saanko mitään aikaiseksi. Olen ollut hyvin kiireinen, mutta sarjakuvaa olen aina yrittänyt jossain välissä tehdä. Kiitoksia jälleen kaikille vieraskirjaan kirjoittaneille!
1 Sivu Slash in Heart - sarjakuvaa.
1 Kuva Slash in Heart - galleriaan.
2 Kuvaa Koirat & Sudet - galleriaan.
2 Kuvaa Ihmiset - galleriaan.
1 Kuva Muille - galleriaan.
1 FanArtti, Kialta.
23.05.2008
Uutta havaittavissa? Kyllä, uusi ulkoasu. Pidin toki edellisestäkin, mutta se oli aika synkkä näin kesän alkuun joten kun innostus iski sain idean uuteen. Muuta sitten en olekkaan saanut aikaan. Olen ollut taas vaihteeksi sairaana. Kuumetta ja korvatulehdus molemmissa korvissa. Nyt olen onneksi saanut lääkkeet joten eiköhän tämä tästä. Haluaisin vielä sanoa, että 4.6-11.6.2008 olen rippileirillä eli en ole silloin päivittelemässä enkä vastaamassa vieraskirjaviesteihin. Ja viesteistä puheenollen, kiitoksia todella paljon kirjoittaneille ja FanArttia lähettäneille! Puhdistin vieraskirjan vanhoista viesteistä. Jätin pohjaksi 40 vierstiä. Ette kyllä usko, mutta siellä oli viestejä myös edellisten sivujeni, Sailor Bloodin ajalta.
Uusi ulkoasu.
Award ratkaistu.
Vieraskirja tyhjennetty.
Muu Taide - osioon muutosta.
1 FanArtti, Angelroselta.
6 buttonia, 5 Akakazelta ja yksi itseni tekemäni.
18.05.2008
Ei mitään erikoista sanottavaa tähän päivitykseen. Award on siis täynnä tältä erää, Nostin osallistuja määrän vielä 10/10:een jotta vielä pari mahtuisi ja pari osallistujaa sitten vielä siihen sainkin. Kuvia tuli ihan kivasti. Varsinkin FanArttia muille innostuin viikonlopun aikana väsäämään. Metal Bluesilla on myös uusi yhteistyöläinen, Anni ja hänen sivunsa Sudenkorento. :)
1 sivu Slash in Heart - sarjakuvaa.
1 Kuva Koirat & Sudet - galleriaan.
1 Kuva Ihmiset - galleriaan.
3 Kuvaa Muille - galleriaan.
1 FanArtti, Arwenilta.
1 Uusi yhteistyöläinen Sudenkorento.
Uusia linkkejä sekä korjailuja vanhoihin.
13.05.2008
Hei rakkaat kävijät! Minulla on ollut tämä ja viime viikko hyvin kiireinen enkä ole tämän vuoksi paljon materiaalia saanut aikaiseksi. Kaikkein suurin harmi on kaiketi se, että sarjakuvaa ei tullut, mutta älkää lannistuko! Tässä päivityksessä kuitenkin avautuu aivan uusia reittejä Metal Bluesin historiassa. Ja nyt saan ilolla ilmoittaa, että Metal Bluesin ensimmäinen Award on käynnistynyt! Kaikki siis osallistumaan!
1 Kuva Koirat & Sudet - galleriaan.
Kilpailuille oma osio.
Award käynnistynyt.
1 Voitettu palkinto Sudenkorennon Awardista.
1 yhteistyöläinen poistettu.
07.05.2008
Kaksi päivää edellisestä päivityksestä? Asia oli niin, että minulla oli ristiriitaisia mielialoja uuteen ulkoasuun. "Laittaakko vai eikö laita? Laittaakko vai eikö laita?". Lopulta päätin sitten laittaa. Yksinkertainenhan tämä on edelliseen verrattuna eikä järin kesäisen värinen, mutta tykkään itse jossain mielessä ja olihan tuo edellinen jo sellainen kirkas väriltään. Päätin kokeilla jotain tummaa jota ei ole vielä kertaakaan Metal Bluesin historiassa nähty. Ulkoasunvaihto päivitykseen mahtui jopa pari kuvastakin. Olkaapa hyvät, rakkaat kävijät.
Uusi ulkoasu.
1 Kuva Slash in Heart - galleriaan.
1 Kuva Ihmiset - galleriaan.
1 Kuva Koirat & Sudet - galleriaan.
05.05.2008
Hyvää jo mennyttä Vappua kaikille! Minun oli tarkoitus tehdä korttikin, mutta se sitten jäi. Vappu oli, sanotaanko nyt näin, hyvin kiireinen. Slash in Heartia ihmekyllä sain tehtyä peräti kaksi sivua ja uuden kansi kuvan 1 Osaan. Kiitos taas FanArttia ja vieraskirjaviestejä lähettäneille! Ne ovat aina päivän piristys ankeinakin aikoina. Ulkoasu en vielä vaihda, enkä tiedä laitankokaan enää sitä mitä tässä taannoin jo väsäsin. Se on nimittäin aika yksinkertainen. Saa sitten nähdä, mutta jostain syystä tykkään loppujenlopuksi kuitenkin tästä nykyisestä. :)
2 sivua Slash in Heart - sarjakuvaa.
Uusia hahmoesittelyjä SiH:iin.
1 Kuva Ihmiset - galleriaan.
3 FanArttia, Redwolffilta, Akakazelta ja MoonDragonilta.
26.04.2008
Hei rakkaat kävijät! Anteeksi laiskuuteni etten ole saanut aikaa päivitella aikaisemmin. Minulla on ollut hirveästi kiireitä ja vähän stressiäkin kun olen koulussa eräässä vastuullisessa toimessa. Lisäksi on näitä ryhmätöitä jne. No, nyt kuitenkin asiaan. Yritin saada tähän päivitykseen mahdollisen paljon materiaalia. Oikeastaan olen aika tyytyväinen itseeni kun sitä tuli näinkin paljon. Sydämmelliset kiitokset heille jotka ovat ilahduttaneet minua FanArteilla. Niitä tulikin nyt ennätysmäärä. Ne ovat saaneet minut aina hymyilemaan ja jatkamaan sarjakuvan tekoa ja suunnittelua. Kiitokset myös niille ihanille ihmisille jotka ovat muistaneet minua aika ajoin vieraskirjaviesteillä ja antaneet uutta puhtia sivujen ylläpitoon. Kiitos!
1 sivu Slash in Heart - sarjakuvaa.
Uuden hahmon henkilöesittely SiH:iin.
3 Kuvaa Koirat & Sudet - galleriaan.
3 Kuvaa Ihmiset - galleriaan.
1 Kuva Slash in Heart - galleriaan.
Muut Sarjakuvat - osio remontoitu.
Muihin Sarjakuviin 2 sarjakuvapätkää.
Uusi vieraskirjakuva.
Pari uutta linkkiä.
9 FanArttia, Akakazelta, Fuyulta ja Satulta.
10.04.2008
Heti seuraavana päivänä päivitys! Tätä voi kyllä todella sanoa pienyyden huipuksi, mutta päätin nyt laittaa sen kauan lupailemani sarjakuva sivun nettiin. Älkää ärsyyntykö siitä, että sarjakuvaa tulee näin vähän kerrallaan, mutta yritän tulevaisuudessa parantaa tapani. Kiitoksia muuten Annille, että sain käyttää hänen tekemäänsä HTML - koodia sarjakuvani kehyksiin.
1 sivu Slash in Heart - sarjakuvaa.
Muokkailuja sarjakuvan omalle sivulle.
09.04.2008
Muokkasin ulkoasua hieman vielä tässä jälkeen päin ja päätin sitten lisäillä myös tähän asti kertyneet seuraavaan päivityksen asiat samalla. Päivitys on viivästynyt lähinnä flunssani takia. Kuummettakin on ollut ja ääntä ei ole lähtenyt. Tein tämmöisen välipäivityksen myös siksi, että Metal Blues sai uuden yhteistyöläisen, Sussan ja hänen sivunsa Fancyn. :)
Ulkoasuun muutoksia.
Uusi yhteistyöläinen Fancy.
1 Kuva Koirat & Sudet - galleriaan.
2 FanArttia, Akakazelta.
30.03.2008
Muutoksia? Juu, uusi ulkoasuhan se siinä komeilee. Minulla on ollut kiireitä joten en alkanut sen enemmän koodaamaan uutta ulkoasupohjaa vaan muoksin kuvan erinlaiseksi. Ihan siedettävä lay, mutta saa nähdä kauan jaksan sitä katsella.
Uusi ulkoasu.
Ulkoasuihin uuden ulkoasun tiedot.
2 Kuvaa Muille - galleriaan.
1 kortti Annilta.
2 FanArttia, Arwenilta.
1 uusi kuvapohja.
23.03.2008
Hyvää pääsiäistä! Korttia en saanut aikaiseksi tehdä, mutta päivityksen verran sain materiaalia kasaan.
1 sivu Slash in Heart - sarjakuvaa.
2 Kuvaa Ihmiset - galleriaan.
1 Kuva Koirat & Sudet - galleriaan.
3 pääsiäiskorttia, Reimarilta, Redwolffilta ja Hondilta.
16.03.2008
Ei mitään erikoista sanottavaa päivityksestä. Materiaalia tuli kohtuullisesti. Sarjakuvaa en saanut sivuakaan päivitykseen tehtyä, syvät anteeksi pyynnöt siksi. Toinen asia mikä koskee linkitystä.
2 Kuvaa Ihmiset - galleriaan.
2 Kuvaa Muille - galleriaan.
1 FanArtti, Kiriltä.
Pari uutta linkkiä.
Kasa uusia linkitysbuttoneita.
06.03.2008
Hei rakkaat kävijät! Kuten huomaatte Metal Blues on vaihtanut freewebsin sivutilasta Weboliin. Olisitteko kilttejä te jotka olette linkittäneet sivuni päivittämällä linkkini uuteen osoitteeseen www.rokkis.us. Kiitoksia. No, mutta päivitykseen. Aika paljon tuli mielestäni materiaalia. Ulkoasu vaihtui ja kuviakin tuli jonkun verran. Myös sarjakuvaa sain ennätys määrän tehtyä. Muistakaahan kirjoitella myös vieraskirjaan rakkaat kävijät! :)
3 sivua Slash in Heart - sarjakuvaa.
1 Kuva Koirat & Sudet - galleriaan.
2 Kuvaa Muille - galleriaan.
1 Kuva Ihmiset - galleriaan.
1 Kuva Slash in Heart - galleriaan.
4 uutta linkitys buttonia.
1 uusi linkki.
Vanhat kuvapohjat poistettu.
1 uusi kuvapohja.
Kopioitavaa - osioon yksi adoptoitava.
Pikku korjailuja sinne tänne.